Maiju on äskettäin valmistunut digitaalisen markkinoinnin koulutuksesta, jossa hän syvensi osaamistaan esimerkiksi SEO-optimoinnissa ja Google Analytics -työkalussa. Hän teki harjoittelunsa Brandkindilla, jossa hän osoitti heti taitonsa ja kykynsä. Niinpä Maiju napattiin vakituiseen työsuhteeseen huhtikuun alusta alkaen. 

Moniosaaja Maiju on tehnyt töitä toimittajana sekä videoviestinnän asiantuntijana. Hän on työskennellyt muun muassa MTV:n uutisissa kesätoimittajana ja tehnyt Työterveyslaitoksella videoita ja livestriimejä. Maijulla on kokemusta myös julkishallinnosta ulkoministeriön työharjoittelun kautta.

Mielikuvamainonta kiinnostaa

Mainonta alkoi kiinnostaa Maijua jo opintojen aikana Lapin yliopistossa. ”Minua kiinnostaa taiteen lisäksi psykologia, ja markkinoinnissa nämä yhdistyvät, koska siinä vaikutetaan mielikuviin. Graduni tein tuoksumainonnasta ja tutkin immateriaalisen tuotteen mielikuvamainontaa.”

Opintojen aikaan Maiju työskenteli paikallisessa valokuvaamossa ja on päässyt hyödyntämään näitäkin taitoja Brandkindilla ottamalla uudet brändikuvamme. ”Henkilökuvia oli kiva ottaa”, Maiju sanoo.

Luova toimisto oli looginen valinta valokuvauksesta ja luovasta tekemisestä kiinnostuneelle Maijulle. ”Olen tykännyt tosi paljon työstä Brandkindilla, koska olen päässyt tekemään todella monipuolisesti kaikkea. Minut on otettu mukaan projekteihin ja annettu vastuuta, eikä yksikään päivä ole samanlainen.”

Heti mukaan ideointiin

Maiju päässyt tekemään muun muassa tuotevideoita ja sosiaalisen median kampanjaa, ja ollut mukana ideoimassa konsepteja. ”Olen päässyt kehittymään todella nopeasti, ja joka päivä oppii jotain uutta,” Maiju sanoo.

Hän on sitä mieltä, että timanttisimmat ideat syntyvät yhteistyössä. ”Kun heittää yhdelle ajatuksen, se lähtee lumipallona eteenpäin, asiakkaiden vaatimukset huomioiden. Brandkindilla on helppo tehdä tiimityötä, eikä hävetä heittää ideoita vaan avoin luova ympäristö saa ideat kukkimaan.”

Maijulle asiakastyytyväisyys tarkoittaa sitä, että pysytään aikatauluissa, prosessit ovat sulavia ja ylitetään odotukset. ”Työtä tehdään luovuus edellä, on hienoa tehdä mielenkiintoisen toteutus vähän kuivemmastakin aiheesta.”

Realistiset kehityskohteet

Maiju vahvistaa Brandkindin digimarkkinointiosaamista, mutta perinteisemmät painotyöt ovat hänelle uutta. ”Olen digiajan ihminen, joten printtijulkaisut pitää vielä ottaa haltuun”, Maiju sanoo. ”Lisäksi olisi kiva ymmärtää animointia vielä syvemmin. Olen myös tuottanut journalistisia tekstejä, joten minua kiinnostaa kehittyä myös tässä mahdollisuuksien mukaan.”

Vapaa-ajallaan Maijun saattaa nähdä lenkkipolulla, mutta varmemmin hänet tavoittaa kotoaan neulomasta tai hoitamassa 20 viherkasviaan. Työstä irrottautumista edistää myös leikkiminen Karvisen kaksoisolennon eli Oliver-kissan kanssa.